tiistai 23. joulukuuta 2008

Joulurauhaa!


Joulurauhaa toivottelen tämän eilen valmistuneen jouluseinävaatteen myötä. Ostin kankaan Tukholmasta viime kesänä ja tuoltahan se on kaapista huudellut pitkin syksyä, että ompele minut! Eilen sitten verhojenompelun, tuolien joulupäällystämisen ja tyynytuunausten ohessa päätin vastata huutoihin ja tein myös seinävaatteen. Tuo eilinen on kyllä niin minua! Voi mennä aikoja, etten lopsautua korvaani pitäisiköhän tuokin tehdä-asioille, mutta sitten kertarysäyksellä ja yleensä viime tipassa ; ) tulee tehtyä yhtä sun toista.




Tämä kangas on pitkällisen ostoharkinnan tulos. Tukholman Åhlens tavaratalo on myynyt sitä useamman vuoden ajan. Kangas on nimeltään Tomteboda ja viime kesäisellä matkallani se oli kangasalessa ja silloin ostin tämän palan. Värit ovat hyvät, monta eri vihreän ja punaisen sävyä. Kaupunkimaisemasta tulee väistämättä mieleen Tukholman vanha kaupunki ja tontut ovat niin persoonia!


tiistai 9. joulukuuta 2008

Kaipaan kesää!


Olisikohan syynä kesän kaipuuseen alkanut flunssa, rempallaan olevat joulvalmistelut ja kaikenlaiset harmit & huolet. Olo kyllä muuttui heti piirun verran paremmaksi kun selailin viime kesän kuvia ja mietin, mitä kesässä kaipaan.

Kesäkukista on aloitettava. Tunne siitä, että mahdollisuudet ovat rajattomat : ) On eri värejä, muotoja, uusia lajeja, vanhoja hyviksi havaittuja, monet eri reissut torille ja lähiseudun puutarhoihin. Muutamia alkuhankintoja ja lopulta ns. mopo karkaa käsistä. Kukkia on niin paljon, että pitää harkita uusien isutusruukkujen ostamista.......Yritän aloittaa kukittamisen niin aikaisin keväällä kuin mahdollista. Viime keväänä ostin narsissit ulos aivan liian aikaisin ja huonostihan siinä kävi. Mutta minuun ei päde ajatus siitä, että yhdet kukat vain ostetaan ja niistä nautitaan koko kesä. Ei ! Ensin hankitaan muutama narsissi, heti perään orvokkeja ja niiden kukittua kesäkukkia. Ah sitä onnea! Miten olen päätynyt tähän hulluuteen, sitä monesti mietin......Voisihan sitä rahansa hassata monenlaiseen, mutta minun hassauskohteeni ovat kukat!


Melominen. Se on ihanaa. Kun päivä on lämmin, meri on lämmin ja minä ja keltainen kajakki livumme aalloilla niin olo on täydellinen. Kajakilla kalliosaaren rantaan ja pikainen pulahdus veteen ja taas melomaan : )



Tyttöjen futismatsit urheilukentällä kuuluvat ehdottomasti kaipauksen kohteisiin!



Pionit.....ah.........Niiden kukinta-aikaan minua ei saa kotoa mihinkään! Kuvista puuttuu ehdottomasti sellainen, jossa makoilen aurinkotuolissa, hyttysverkon alla, luen kirjaa ja nautis
kelen jääkylmää juomaa. Niin ja sellainen, jossa nukumme koko perhe myöhään ja nautimme pitkästä ihansta yhteisestä kesälomasta. Hei, flunssa tuntuu jo paremmalta ja nyt ompelen punaiset jouluverhot olohuoneeseen. Kiitos kesä, sen muistot ja kaipauksen kohteet!

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Jouluista Tukholmaa!



Tukholman matkan päätarkoituksena oli tavata rakkaita sukulaisia, viettää mukavaa lomasta esikoisen kanssa ja tutkailla jouluista Tukholmaa. Perinteiset joulumarkkinat kiersimme. Kuva vanhasta kaupungista ja sen jouluisista kojuista. Kunsträdgårdenin joulumarkkinoiden paras anti oli paistetut silakat näkkileivän päällä nam : ) Kuninkaallisilla hevostalleilla ja Skanssenilla olisi myös ollut joulumarkkinat, mutta ne jätimme väliin.




Päivittäin kävelimme n. kuusi tuntia eli kuvan kaltaiset välipalahetket olivat enemmän kuin tervetulleita. Tässä herkutellaan Chokladfabrikenissä.




NK:n jouluikkunat pitää aina käydä katsastamassa, jos on Tukholmassa jouluaikaan. Tänä vuonna teema olikin aika mieluinen - itse tekeminen ja käsityöt!





Niin...näitä kukkakauppoja ja kauppojen edustalla olevia kasveja en pysty vastustamaan! Muutamissa lankakaupoissakin kävin, mutta ainoatakaan lankaa en ostanut. Mitä mielenlujuutta!




maanantai 1. joulukuuta 2008

Puutarhahuumaa Tukholmassa!


Nyt se on sitten koettu! Siis Rosendalin puutarha aivan ensimmäistä kertaa vaikka Tukholmassa on tullut käytyä jo vuodesta 1969. Käyntiajankohta ei ollut ehkä paras mahdollinen - marraskuun loppu, mutta vuosittain järjestettävä joulutapahtuma oli kyllä kokemisen arvoinen. Tukholmassakin oli ollut edellisellä viikolla kunnolla lunta. Lumi suli ja lumen alta paljastui puutarha, josta voi vain kuvitella kesäisen loiston!





Yksi kasvihuoneista oli sisustettu jouluisilla istutuksilla. Amarylliksiä roikkui katosta. Sen vinkin näinkin ruotsalaisessa joululehdessä jo ennen matkaa. Onttoon varteen voi kaataa vettä ja kukka pärjää alaspäin roikkuessaan pitkän tovin. Kuvassa olevassa kattokaranssissa oli käytetty appelsiineja.




Kasvihuoneissa oli myös kahvila ja myymälä, jossa myytiin joulukukkia ja koristeita. Kahvilapöydillä olevat istutukset olivat yksinkertaisen kauniit: hyasintti vanhassa saviruukussa sammaleella somistettuna

.


Myymälässä houkuttivat ihanat hyasintti-istutukset, jouluruusut, amaryllikset, tasetit ja hurmaavat saviruukut.




Kahvilassa oli tarjolla kasvisruokaa, leivonnaisia ja kuumia juomia!








Tänne haluan ehdottomasti uudestaan!